21/10/2012

Black water


DSC07829
DSC07866
DSC07895
DSC07817
neulaspuska
DSC07855DSC07908
DSC07810

Siinä vähän kuvia torstailta, pimeestä, märästä ja harmaasta. Näiden kuvien ottaminen oliki ainoo, mitä mä sinä päivänä tein. Samanlaisissa merkeissä on suurin osa mun lomasta menny. Oon nukkunu pitkään, lahnaillu koko päivän ja parina päivänä käyny soittotunnilla ja konsertissa. Poikkeuksena oli perjantai, kun mulla oli soittotunti kymmeneltä ja sen jälkeen lähin kaverini kanssa messuille, josta me jatkettiin sitte meille yökyläilemään. Vähäisen kuvasaldon näätte ehkä myöhemmin. Lomassa on ihaninta juurikin tää nukkuminen. Varsinkin kun olin viimeset pari viikkoa vetänyt 6-7 tunnin yöunilla. En saanu viime-viime viikonloppunakaan siis nukuttua, perjantaina olin kaverin synttäreillä ja lauantai-sunnuntai yön editoin synttärilahjavideota Iirikselle. Kyseinen tytteli viettää siis tän syksyn Amerikassa ja me päätettiin sitte kaveriporukkamme kanssa tehä sille synttärilahjaksi video, johon me sitte kuvailtiin kaikkea, mistä se vois tykätä. Ajattelin, että voisin sen tännekin laittaa, sen verran paljon aikaa ja vaivaa siihen kuitenki meni, mut totesin sitte että siinä on sen verran paljon porukkaa mukana, et joukossa on melko varmasti joku, joka ei naamaansa tänne halua. Lisäks se voi olla melko tylsää outoa katottavaa, jos ei tunne niitä ihmisiä, jotka mukana on. Kuitenkin voisin laittaa tänne teidän ihailtavaksenne tämän ihanan ja oikein tähdellisen ja laadukkaan videonpätkän musta sekoilemassa, josta osa Videostakin löytyy:


mucic <3

17/10/2012

Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee


mmmmm....kinda.............catchy

DSC07700
DSC07679
DSC07744
DSC07670
DSC07687

Vähän arkisempia kuvia tällee vaihtelun vuoks :) 1,2,5 tein keksejä tossa sunnuntaina ja oon nyt herkutellu niillä tän pari päivää 3 jeajea naama 4 tän jakson tappolukkari <3 Raadan tän jakson niska limassa ja perse homeessa ja sit loppuvuoden meen höntsäillen 6 kurssii/jakso. Mut en voinu keventääkään tätä jaksoo ku mun pitää saada näiden aineiden seuraavia kursseja käytyy vielä tänä vuonna. Nyt ku oon luultavasti (lue: varmasti, en vaan uskalla sanoo niin vielä) menossa lukion 3,5 tai 4 vuodessa nii saan mennä tällee melkoisen rennosti, jos menisin 3 vuodessa joutuisin pitää joka jaksossa vähintään seittemän kurssia enkä pystyis käymään mitään kieleten puhekursseja yms, puhumattakaan siitä, et lukisin pari kurssia psykaa ja espanjaa ihan vaan huvikseni. Kursseja kun ois tulossa minimissään se 92 nii kolme vuotta tuntuu piikkasen uuvuttavalta..
Mutta joo, tylsät koulupuheet jääköön siihen, ihanaa olla lomalla! En oo oikeesti tehny oikeen mitään, lahnaillu, nukkunu ja lahnaillu vähän lisää. Mutta sehän se loman tarkotus onki, eikö vaan? Tää tulee kyllä tarpeeseen, on ihanaa saada vähän taukoa koulumaailmasta. Ensviikostaki tulee kyllä tavallista rennompi, mulla ei oo sillon mitään harrastuksia ku Keravalla on sillon loma. Sinänsä kätevää käydä eri paikkakunnalla koulua, joudun vaan nyt tällä viikolla käymään soittotunnilla ja jeejee mulla on perjantaina toinen soittotunti kello ykstoista reikä reikä korvaamassa jotain tuntia, joka jää välistä.. Oon  kyllä jo hienosti onnistunu sotkemaan unirytmini (kuten postausajankohdasta saattaa huomata), et katotaan miten herääminen sitte perjantaina onnistuu :D No pääsempähän liikkeelle ainakin. Mutta nyt painun kyllä pehkuihin, te joilla nyt on loma niin nauttikaa ja te joilla ei, tulkaa nauramaan mulle ens viikolla.

waddle waddle, 'til the very next day...

12/10/2012

an inspiring human being


DSC07570
DSC07627
DSC07505

Oon koulussa siellä Riku-kurssilla, missä me siis ''kehitetään ajatteluamme'' eli käytännössä puhutaan mm. luovuudesta, uteliaisuudesta ja kysymysten esittämisestä. Tänään meijän tunnille tuli vieraaks Jorma Uotinen. Musta tuntuu et oon jollain tasolla valaistunut, se oli vaan niin vallottava ja inspiroiva persoona. Niin  positiivinen ja energinen. Ku siltä kysy jonkun kysymyksen, siitä oikeen näki kuinka se heti innostu ja tuli lähemmäks kuuntelemaan ja siltä tuntu löytyvän mielipide ja vastaus kaikkeen maholliseen. Jos multa kysyttäisiin esimerkiks, että mitä on luovuus, en luultavasti osais vastata tai mun vastaus ois jotain suuntaan "öööööö no jotain sellasta että...", mut siltä ku kysyttiin sama kysymyks, se tais ihan innoissaan selittää siitä yli viis minuuttia. Itelläni kun ei vielä pahemmin mielipiteitä oo, en todellakaan osais vastata mihinkään. Lisäks se melkein puhuu aforismeilla: "Helppoja voittoja ei ole", "Olisi hirveää jos tietäisin mitä ylihuomenna tapahtuu. En mä pystyis elämään!", "Olemme vastuussa jokaisesta sanasta, jonka  olemme sanoneet", "Älä kyseenalaista tavoitetta, vaan tavat, joilla siihen pyrit". Kun siltä kysyttiin että mistä se saa kaiken sen energiansa, vastauksena saatiin "No teistä!"
En ymmärrä miten joku voi olla noin positiivinen kaiken suhteen. Se puhu kanssa siitä, että jos aamulla herää ja taivas on harmaa, ei pitäisi masentua vaan olla tyytyväinen, etsiä taivaalta eri harmaan sävyjä ja iloita niistä. Ku vertaan itteäni Uotiseen, tunnen itteni kauheen negatiiviseks, mut toi kyllä paransi mun koko loppupäivän fiiliksen. Matkalla kotiin mun teki mieli vaan hymyillä kaikille vastaantulijoille ja kotiin päästyäni halusin tehä jotain überluovaa. Elämä on vaan niin paljon kivempaa jos ajattelee positiivisesti, et en ymmärrä miks kukaan koskaan haluis pysyy vihasena jollekin, vaikka yhtä hyvin vois unohtaa koko homman ja onnellisena jatkaa päiväänsä. Kaikesta löytyy aina hyvä puoli, maailma on vaan niin iso. Mut vaikka nyt ajattelenki näin, oon melkein satavarma, et huomenaamulla ku herään ja valmistaudun menemään kymmeneks orkesteriharkkoihin, maailma ei näytäkään enää niin kivalta.

09/10/2012

Tötterökissa kanervalla hyöstettynä


DSC07444
DSC07213
DSC07465
DSC07091
DSC07464
DSC07138
DSC07477

Meidän kisumisu on nyt lisääntymiskyvytön. Taino se on ollu jo viikon, nää postaukset tulee nyt vähän jäljessä. Se on nyt saanu jo tötterön pois, mutta hyvin väsyneeltä se vielä vaikuttaa. Tai no voihan se olla et tää nukkuvainen söpö kisuli on sen uusi olemus nyt kun sen hormoonit ei enää jyllää. On tuo yönsä kainalossa viettävä ja hyvin sylihakuinen kisuli mun mielestä ainaki parempi vaihtoehto kun se joka paikkaan (myös mun naamalle eräänä aamuna nammmm) hajumerkkejä ruiskiva ja viltteihin ja mun vaatekasoihin pissaileva rääkyvä levoton otus, joka se ennen tota operatsoonia oli. Vaikka olisinhan mä tietenki kissanpentuja halunnu, mutta sitä jo kerran yritettiin eikä onnistunu ja nyt meijän ois kai pitäny teettää jotkut testit atlantin toisella puolen, eikä se pakosti ois kuitenkaan onnistunu nii ehkä näin on nyt parempi. Meijän pikkuvauvasta on tullu vanha. Ja nyt vielä vanhapiikakin.

02/10/2012

I can finally breathe again!


DSC07362
DSC07389
DSC06793
DSC06904
DSC06816
DSC06796
DSC06806
DSC07353

My life has been on hold for the last few weeks and now it can finally go on! Aaaaaah tätä vapauden tunnetta! Oon vieläki vähän hämmentyny, kokeet on tältä erää ohi ja saan tehä mitä haluun :O Ei sillä et oisin koko aikaani lukemiseen käyttäny, viimeviikolla päivät kulu samalla tavalla ku nytki, erona on vaan se et nyt saan lahnailla ihan luvan kanssa. Aluks mä tein kyl hienon lukusuunnitelman ja kaikkee, mut eeeeei kyl mun mielest on kivempaa lukee tiivistelmiä koetta edeltävänä yönä. Old habits die hard. Ehkä mä jollain sairaalla tavalla nautin siitä viimehetken pänttäämisestä ku siihen vaihtoehtoon aina päädyn :D Ens jaksossa mua odottaa sit seittemän lukuainetta, et pitäis varmaan tsempata ja lukee niitä lukuläksyjä,  jos haluun välttyä kahen viikon lukuhelvetiltä.. Huomenna sitte kokeiden palautus ja kohta normaali koulunkäynti jatkuu taas.
Nyt ku eläminenki on täs mahollista nii voisin tän postailunki kaa ryhdistäytyä. I'm off to bed!