Hyvin vanhoja kuvia siis, kuten lumesta saattaa huomata. Tänhän oli siis tarkotus olla jo edellisessä postauksessa mutta kohtasin teknisiä ongelmia kun en saanu tätä tarpeeks isoksi. Laitoin tähän väliviihdytykseksi nyt sitte kun yritän setviä Lyon-kuviani :)
23/05/2013
19/05/2013
Greetings from Lyon!
Kuten otsikosta saattaa viksuimmat päätelläkin, tätä kirjottelen siis ranskanmaalta, lyonista. Meidän koululla on siis tällänen vaihto-ohjelma, että nää ranskalaiset oli Suomessa maaliskuussa ja nyt me ollaan sitte täällä lyonissa. Mun piti laittaa nää kuvat jo viikonloppuna kun oltiin vielä Suomessa, mutta en sitte ehtiny ja täällä se ei aikasemmin onnistunu kun nettiyhteys oli aika huono. Mutta tossa nyt kuitenki kuvia siltä viikolta, kun ranskikset oli Suomessa, täällä ollessaan ne kävi mm. Porvoossa, Luukissa ja Suomenlinnassa mutta nää melkeen kaikki kuvat on nyt tuolta jälkinnäiseltä reissulta; kun siellä olin mukana. Yksi kuva jää nyt uupumaan joukosta, koska en jostain syystä saa sitä tarpeeks isoksi, mutta se saa sitten vaikka oman erillisen postauksensa. Kuvia täältä Ranskasta saatte sitten kun täältä olen palannut, eli maanantain jälkeen.
07/05/2013
Vappen
Muutama vappukuva ja niiden lisäks muuta, koska otin koko vappuna ehkä just sen viis kuvaa. Mutta ei, älkää luulko että tää kuvien vähäisyys johtuis siitä, että mulla oli vaan niin paljon tekemistä etten ois millään ehtiny ottaa kuvia, päinvastoin. Vietin suurimman osan vappuaaton illasta ruttopuistossa rakkaan opinahjoni naapurissa. Kaivarissakin kävin mutta kylmyyden ja liian ihmismäärän takia olin siellä ehkä vartin. Illalla menin sitten vielä kaverille, missä lähinnä söin ja makasin lattialla. Vappu ei siis ollu mikään maan mahtavin, mutta mukavaa vaihtelua kun en oo aikasemmin aikaa helsingissä viettäny :)
27/04/2013
Forgotten ones
Pitkään voivottelin että mulla ei oo mitään kuvia, mut sitte tajusin että onhan mulla vaikka mitä vanhoja kuvia mitkä olin ihan unohtanu jo. Nää on siis hiihtolomalta kun käytiin Tallinnassa ennen mökille lähtöä. Näiden parin viikon aikana on mm koeviikko loppunu ja kokeet saatu takasin, käyty Pariisin kevään keikalla ja juhlittu kaverin ja siskon synttäreitä. Nyt kun rupee miettimään mitä on tehny parin viikon aikana, niin sitä tajuaa ettei sitä arkielämässä hirveesti mitään kauheen hienoa tuu tehtyä ja silti elämä on kyllä kivaa.
03/04/2013
Pâques
Juaaa pääsiäinen tuli ja meni ja jätti jälkeensä järkyttävän kasan suklaata. Just ku olin ajatellu että jesjes nyt ryhdistäydyn ja jätän herkkujen syönnin vaan viikonlopuille nii kappas vaan pääsiäinen tulee ja suklaata on nyt mässytetty viimeset viis päivää.. Nojoo kohta ne loppuu ja joo nii joo ei. Mistä vetoo et mä syön noita vielä kuukauden päästä, vapaaehtoisia suklaasyömäreitä palkataan!
Tällähetkellä vähän ahdistun kokeista, nytki mun pitäis oikeesti olla lukemassa Maan kierrosta auringon ympäri mutku ei vaan kiinnosta sitte yhtään. Koealue on sen 110 sivua ja aikaa on tää ja huominen, musta tuntuu että päädyn vaan silmäilemään ton alueen läpi ja keskityn sitte paremmin johonki muutamaan aiheeseen ja toivon et niistä tulee kysymyksiä. Viikonloppuna pitäis kanssa lukee bilsaa, johon haluisin oikeesti panostaa koska se kiinnostaaki, mut sain just kuulla et mun pitäis olla lauantaina ja sunnuntaina sukuloimassa ensin serkun lapsen nimenantojutussa ja sunnuntaina mummon synttäreillä.. Nojoo ehkä vaan syön suklaata koko loppuviikon ja lohdutan itteäni sillä.
Subscribe to:
Posts (Atom)